top of page

Satamarock tulee taas!

Kesä 2024 ei latistu edelliseen verraten, sillä Himangan Satamannokassa raikaa jälleen lauantaina 13.7.2024!

Ilmiöksi muodostunut, kesän tunnelmallisin festivaali, täräyttää taas ensi kesänä pöhinän päälle Himangalla, Kalajoella.

Esiintyjäkattaus julkaistelleen ripotellen kuluvan vuoden aikana, mutta tässä kohtaa voimme ylpeänä julkistaa ensimmäiset kiinnityksemme.

 

Virve Rosti, Freeman & Menneisyyden Vangit


"Sata Salamaa", "Kun Chicago Kuoli", "Menolippu", "Tuolta Saapuu Charlie Brown" ja "Oon Voimissain" -hiteistään tunnettu, upea, Virve Rosti on säilyttänyt paikkansa pinnalla sekä valloittanut Suomen kansan poikkeuksellisen pitkän uransa aikana. "Vickyn" suosiosta kertookin se, että hän on jo toistamiseen mukana Vain Elämää-ohjelmassa, juuri alkaneella kaudella.

Vertailussa ei kalpene myöskään kaikkien tuntema ikoninen Freeman, jonka hiteistä mainittakoon "Ajetaan Me Tandemilla", "Kaksi Lensi Yli Käenpesän", "Olet Mun Kaikuluotain" sekä "Osuuskaupan Jane".

Kun nämä kaksi suomalaisen musiikin legendaa ja taustalta löytyvä Menneisyyden Vangit -yhtye isketään yhteen – ei kukaan jää kylmäksi!

HesaÄijä

Lisäksi yhtenä pääesiintyjistämme lavalla nähdään HesaÄijä.

Miehen hitit "7300 Päivää", "Terassilta Lentoon", "Sauna Lämpee" ja "Karhun Kaato" laittavat bileet pystyyn – tehtaan takuulla!

Tavataan Satamarockissa!

Lisäinfoa tapahtuman järjestelyistä, aikatauluista, sekä muu artistikattaus julkaistaan myöhemmin!

menneisyyden_vangit-26-693x1040.jpg

Virve Rosti, Freeman & Menneisyyden Vangit

386638882_853590089466775_2180891207260325925_n.jpg

HesaÄijä

Untitled design (21).png

Faceless Time

Liput

Satamarockin kampanjahintaiset ennakkoliput ovat nyt myynnissä.

Tapahtuma sopii kaikille täysi-ikäisille musiikin ystäville, aina nuoremmista reivaajista kokeneempiin valssaajiin.

Liput ovat nyt myynnissä reilusti normaalia edullisempaan hintaa, joten toimi nopeasti!

Satamarock 2024:n ikäraja on 18-vuotta.

Ennakkolippu (kampanjahinta)

39,90 € (sis. palvelumaksu)

Huikea tarjous!

Lippujen hinnat tulevat nousemaan, kun lisää esiintyjiä julkaistaan. Osta lippusi nyt kampanjahintaan, ja huomioi että edullisempia lippuja on saatavilla vain rajatun ajan!

tiketti kulttuuriedut
Satamarock logo valkoinen
  • Instagram
  • Facebook
  • TikTok

Tapahtuman tuottaa Mika Hakkarainen, Jere Rönkkö, Lasse Joensuu & Leevi Joensuu.

Lisätietoja:

(+358) 44 982 3769

jere.ronkko@jamiworks.com

© Ja-Mi Group Finland Oy 2023, kaikki oikeudet pidätetään

bottom of page